Lomalle lomps!

Jes, vihdoinkin miehelläni alkoi kesäloma! Jee, huimat kaks viikkoo(ihme että edes niin pitkään)! Mut jotta me oikeesti lomaltais, lähdetään sunnuntaina reissuun. Matkamme suuntana on sama kuin viime kesänä, Pärnu. Viime kerrasta oppineena ja kunnianhimoisena päätin ommella itse piknikviltin. Se oli tarkoitus aloittaa ajoissa, jotta ei tule kiire ja saa rauhassa tehdä. Kuinkas kävikään. Tajusin alkuviikosta, että en ollut edes alottanut koko vilttiä. En tarkastanut onko tarpeita(ois vaikka moneen vilttiin, mutta onko mieleistä ;)). Jne. Ei auttanut kuin ryhtyä toimeen. Sitten näin erään viltin ja sain potkua persuuksiin. Täällä se viltti http://suppiksen.blogspot.fi/2013/07/tama-ei-ole-laukku.html . Ihan sen samanlaista tehnyt, vaan toteutin omaa ajatustani putkikassimaisuudesta.
Kätevä, eikös? Testasin, että pystyy kantamaan olalla tai selässä niin kuin reppua. Tämän kanssa me suunnataan Pärnun rannoille.
Palat ovat kooltaan noin 24*24cm(eli kokonaisuudessa 144*144cm), joten ehkäpä tässä mahtuu useampikin istuskeleen. Palat ovat puuvilloja, välissä fleece ja pohjalla ohuehkoa vettä hylkivää ulkoilukangasta(sitä joskus kangashamstereista hamstrattua).
Ja ei muuten tykännyt mun ihana Pfaffini tuon ompelusta. Hyppytikkiä ja hyppytikkiä. Monet kerrat jouduin paksuinpia kohtia purkamaan tuon takia, mutta nyt on jo kohtuullinen. Parannettavaa jäi. 
Mutta ei me aiota koko lomaa rannalla viettää, joten täytyyhän olla jotain päälle pantavaa. 
 Majapuun ihanasta mäyriksestä tytöille t-paidat Hoops-kaavalla.
Samaisesta mäyriksestä itselle niskalenkkitoppi omalla kaavalla. 
Ja selian Tiirat-valokuvakangasta tuli tilattua se pieni pala ja siitä itselle paita höystettynä mustalla pitsillä. Näin melkein tällaisden paidan jossakin blogissa ja halusin itsellenikin sellaisen. Saksin aika summissa vähän osviittaa otin miehen siskon paidasta(joka mulle olis ollu liian pieni). Olalla suikaleet pitsiä myöskin. Tästä tuli aikas kiva.
Edestä
Takaa

Ja samasta joustavasta pitsistä Summer basicista muokattu aika perus t-paidan mallinen paita vielä topin päällä käytettäväksi. 
Viimeisenä, mut ei vähäisimpänä tytöille topit Liandlon punahilkasta. Nämä olivat ennen pitkähihaiset raglanpaidat, joissa hihat liian lyhyet(ja todella huono laatuista kangasta) ja helmakin vähän lyhyehkö. Mutta tämä punahilkka kangas oli mielestäni uudenveroista, joten päätin käyttää sen uudelleen. Ja aika kivat niistä meijän mielestä tuli.
Ja normaalista tavastani poiketen näissä on samanväriset resorit(siis kanttaukset) kummassakin, koska on tullut taas palautetta siitä kun toinen saa kivemman väriset resorit kun toinen. Jeps, eikä oo väliä vaikka olis itte saanut valita värin. 🙂 
Sovituskuviakaan ei nyt oo, kun tytöt ei suostuneet yhteistyöhön. Katsotaan josko loman jälkeen ois jotain lisättävää. Varmuutte ei tieten ole siitäkään. 🙂 Ja itsestäni on vaikea ottaa kuvia. 🙂
Mutta vielä ois muutama hame kesken ja paljon muutakin tekis mieli tehdä ennen reissuun lähtöä, joten täytyy siirtyä surisevien koneiden ääreen.
Rentouttavaa viikonloppua! 

Huppareita kesään ja syksyyn :)

Meillä on taas ollut vesivahinko(keittiössä), niin se on hidastanut tätä harrastamista. Nyt parhaillaan ollaan(tai siis remonttimies on) asentamassa keittiöön uutta lattiaa. Jospa tää tästä taas muutamaks kuukaudeks olis taas ohi. Syksyllä alkaakin sitten putkiremppa. Mutta jotain illan hämärinä hetkinä kotona ollessa on tullut tehtyä. 
En tiiä mikä mullekin on tullut, kun ennen en juurikaan käyttänyt joustista. Koska mä en vaan jostain syystä tykännyt siitä. Mutta jostain syystä niitä on ruvennut kertymään meille. Hups. Keväällä, kun Metsola painoi uudelleen punaista hippie-joustista tilasin sitä palan. Tarkoitus oli tehdä tytöille kesäksi liivimekot, mutta enpäs tehnykään. 🙂 
Ne muuntautuikin tämmöiseen muotoon, lyhythihaisiksi huppreiksi. Esikoiselle valkoisilla resoreilla ja nuoremmallle tytölle keltaisilla. Kaavana Hoops t-paita, jolla oon monia t-paitoja jo tehnytkin. Väljyyttä lisäsin vähän, jotta syksyllä mahtuu sitten pitkähihainen alle. Ja hupun piirtelin omin kätösin. Sivusaumassa vielä lappu ”uniikkikappale”, Royal-tuotteelta. Resorit valkoinen kangastukusta ja keltainen Hannan Kankaalta.

 Hannan Kankaan tilauksessa tuli tilattua myös pojalle joustista huppariin. Kaavana Tikrutin koossa 92cm. Hihoihin ja helmaan lisäsin pituutta, niin tämä on just hyvä metrin mittaselle pojalle. Lisäilen sovitus kuvaa, kun poitsu suostuu kuvattavaksi.

Vetoketjun laitto ei menny ihan nappiin, mutta ei tuo minusta liian pahasti kupruille.. 
Muistin tässä yhtäkkiä, että muistan saaneeni joltain haasteen joku aika sitten johon en ole vastannut. Lupaan ottaa haasteen työnalle lähipäivinä. Nyt täytyy kuitenkin mennä katsomaan joko pääsis keittiöön laittaa lapsille ruokaa ja sit mun täytyykin suunnata töihin..